Ikuisessa jojossa? Enemmän seurauksista - ei niinkään niiden (teko)syistä.

Talvi 1997. Olen 27-vuotias luokanopettaja. Kävelen vähintään 11 km/pvä, mieluummin 15 km. Kävelen, koska jostain oudosta syystä en jaksa enää juosta. Juon aamiaiseksi kahvia, syön lounaaksi salaattia tai raastetta, iltapäivällä omenan ja iltapalaksi näkkileivän tomaatilla ja kurkulla. Olen 163 cm pitkä, painan hieman alle 47 kg ja olen vielä vähän liian paksu. Huomaan, että hivenen muodokkaammilla kanssasisarillani tanssilattialla on pakarat ja rinnat, toisin kuin minulla ja se jotenkin viiltää sisimpääni. En saa nukuttua, voin huonosti, liikunta ei suju - ja vaikka voin ostaa vaatteeni lastenosastolta, mieleni on maassa ja oloni itkuinen. En ymmärrä, mikä mättää!
 

Syksy 2006. Olen 36-vuotias eronnut 2-vuotiaan pojan yh-äiti, jonka veli on kuollut pari vuotta aiemmin aivokasvaimeen. Koulu on alkanut ja eletään UY-kisapäivää. Toimin pituushyppypaikalla mittamiehenä. Kyykistyn mitan kanssa alas, otan lukeman ja nousen taas ylös. Kyykkyyn - ylös. Teen kuolemaa, huohotan ja reidet ovat hyytelöä parinkymmenen ensimmäisen hyppääjän tehtyä ekan hyppynsä. Ihmettelen, että selviän hengissä.

En ole tullut ajatelleeksi, miten usein olen tilannut yhä vaan isommat mustat  housut postimyynnistä. Helppo sovittaa kotona, ei  sovituskopin kalvakkaa sellunkorostusvaloa.  Parin päivän päästä teen sen, mitä olen vältellyt yhtä huolella kuin peiliin katsomista kaulasta alaspäin: nousen puntarille! Olen edelleen 163 cm pitkä, mutta nyt painan 85 kg.

Toukokuu 2011. Olen 41-vuotias uusperheen "asukas" ja toimitan luokanopeuden lisäksi yläasteen kuvisopen virkaa. Olen taittanut toisen maratonini aikaan 4 h 20 min ja risat. Se on 45 min paremmin kuin edellisenä vuonna ekalla kuningasmatkallani. Syön hyvin ja terveellisesti, juoksen ja treenaan salilla ja tykkään siitä ihan sikana.

Fyysisesti olen elämäni vedossa. Pituuteni on yhä muuttumaton, mutta painoni nyt 58 kg. Siinä sen pidän, lihasta saa tulla lisää, rasvaa kiitos ei. Rakastan juoksua ja rautaa. Olen syömisten ja liikkumisten kanssa tasapainossa. Se on helppoa ja hauskaa ja nautin siitä. En enää menetä otettani tähän. Kunnossa oleminen on elämäntapa enkä enää osaa elää muuten. Niin sen piti mennä, mutta.. jatkoa seuraa.