Kokkausta ja kookoskahvia, tykkään!

Kun neljäs Haluan olla minä -päivä (eilen torstaina) kääntyy iltaan, minusta tuntuu, hmm, jännältä. Jotain on oikeasti tapahtumassa. En ole varma, kumpi on saanut enemmän tuuletusta, pää vai kroppa. Olo on erilainen.  Parina yönä nukun levottomasti, torstaina herään vähän kahden jälkeen saamatta enää unta, positiivisen ajatushurrikaanin pyörteissä. Ahmin tietoa ja aivolohkot pyörähtelevät akseleidensa ympäri, laskevat yhteeen palasia, joita luen Kukka Laakson ja Sami Sunvikin kirjoituksista, toisten blogeista, kirjoista, lehtijulkaisuista, mistä ikinä. Liitän palaset kehoni kertomuksiin nyt ja menneinä vuosina, kuva alkaa hahmottua. Yhtä äkkiä kaikessa on järkeä, enemmän kuin ennen. Olenko nyt löytämässä sen, josta sanotaan, että "hei, tää on se mun juttu"! Perjantain vastaisena yönä nukun makeasti melkein 8 tuntia.

 

Olen ihastunut hurjannäköiseen aamudrinksuuni, minä, joka en voinut vielä ennen viime sunnuntaita laittaa aamuisin suuhuni mitään ennen maitokahviani, koska ensin juotuna kahvi maistuu parhaimmalle. Tähän on siitä huolimatta helppo rakastua. Huomaan, että runsas vedenjuonti helpottaa jopa meikkausta: silmäluomen ylärajaus on helppo tehdä sileälle luomelle. Siitä ei tule katkoviivaa, sellaista, joka tulee kuivuudesta kärsivän kehon iholle. Tiesin kyllä tämän entisten "projektieni" kokemuksista, mutta viime ajat vain yritin juoda riittävästi vettä, nyt juon. Vaikutukset näkyvät ja tuntuvat parissa päivässä.

Kevään ja kesän olen väsynyt, loman ajan nukun pitkään melkein joka aamu eikä mikään uni ole tarpeeksi. Lohduttaudun, että ehkä on oikeutettua reilun 40 vuoden univaikeuksien jälkeen vähän nukkuakin. Silti minua mietityttää, mitä tämmöinen tarkoittaa ja hivenen pelottaakin. Nyt neljänä aamuna tällä viikolla olen pitkästä aikaa oma aamunvirkku itseni ja herään ennen kukonlaulua. Näen tiistaina elokuun auringonnousun livenä vähän viiden jälkeen järvisillalla ja kurkipariskunnan suunnittelemassa etelänmatkaansa. Juoksen tutun lenkin ja tulee napakka olo. Viikon toinen juoksulenkki! Keskiviikkona kikkailen aamun ajankuluksi kauneimman aamiaiseni. Torstaina menen salille ennen kuutta ja perjantaina kirjoitan blogiini muutaman rivin aamukuudelta kookoskahvia juoden. Olenko jo hiukan enemmän minä?

Olen minä ennenkin paloitellut ja pilkkonut, välillä oli se joka gramman punnitsemiskausikin. Nyt se aika tuntuu tylsältä, puuduttavalta kieltojen ja käskyjen viidakolta. Nythän minä saan syödä ihan mitä haluan: kasviksia, lihaa, kanaa, kalaa, hedelmiä, pähkinöitä, suklaata ja noh, haluan minä marjojakin, smoothiessa ainakin. Koko viikolla en syö kahta samanlaista ateriaa. Innoissani tutkin, luen ja testaan uusia raaka-aineita. Enkä minä ole mikään synnynnäinen kokki, vaikka olen ihan hyvä tekemään pizzaa, pottumuusia ja makaronilaatikkoa. Välillä tahdon kuitenkin päästä mahdollisimman helpolla eli tehdä pikaruokaa. Lämmitän mikrossa aiemmin paistamani kanafileen ja lastaan sille kaveriksi kurkkua ja melonisiivun. Muutaman pähkinän syön jälkkäriksi suoraan pussista ja juon sitruunavettä päälle .

Meni noin 30 vuotta, että opin tykkäämään raa'asta kalasta eli suolatusta lohesta, mutta opin opettelemalla. Kylmäsavusellaisesta tuli jopa herkkuani herkkuani ja sushista, totta kai. Avokadosta sellaisenaan tykkäämiseen tarvitaan ekan lisäksi toinen maistamiskerta ja kas, tykkään. Samoin käy kookosöljyllä maustetun kahvin kanssa, entisen rasvattoman maitokahvin sijaan. Sen olin kahviini opetellut lorauttamaan aiemman kevytmaidon sijaan pari vuotta sitten ja kevytmaidon aikoinaan tuoreen lehmänmaidon sijaan kauan sitten. Tämän uusimman muutoksen opin nopeimmin ikinä. Kyse on asenteesta: koska olen uteliaan innostunut, kokeilunhaluinen ja halukas oppimaan, opin. Se tuntuu ja maistuu hyvältä. Minä en yritä, minä teen.

Kaunein tekemäni aamiainen, jossa söin toisen kerran avokadoa "raakana".

Matkaa takaisin minuksi on taitettu nyt viisi päivää. Minulla on  huikkea flow ja hivenen tiedon mukanaan tuomaa tuskaa, tarve saada läheisillenikin terveempää ruokaa. Perheessämme on tehty pieniä rajauksia siitä, mitä jääkaappiimme ei enää tulla tuomaan.  Vaakakin kertoo jo pienempää lukemaa. Tunnen käsin koskettamalla ja näen peiliin katsomalla, että jenkkakahvat eivät ole tykänneet näistä päivistä, ovat selvästi näivettymään päin. Minä puolestani olen tykännyt ja  tykkään. Minulla on kaikkea, minun ei tee mieli mitään ylimääräistä eikä minulta puutu mitään.  Olen virkeä, energinen, elämänhaluinen ja nautin matkanteon mukavuudesta . En ole dieetillä, minä ainoastaan syön terveellisesti.