Iso pipi ja herttaisia himoja

Viime viikolla vietin syyslomaa ja 9. viikkoa uutta elämäntapaa. Lomasuunnitelmiini kuului liike, lepo, lukeminen ja kotihommat. Lomasää vaihteli, yllättämättä lainkaan, kirkkaasta timanttilumisesta pakkasesta mustaan maahan hakkaavaan rankkasateeseen ja paksuun hernerokkasumuun. Se ei vaikuta mitenkään, jos olen päättänyt, liikun. Pukeudun sään mukaisesti ja menen. Jos tässä maassa jää odottamaan sopivan kaunista ja miellyttävää säätä, voi liikkua ehkä noin kymmenen kertaa vuodessa.

Juoksin.

Nostelin.

Ostin nameja.

Söin hyvin ja terveellisesti. Herkuttelin, myös mielenterveydellisesti. Siis aika paljon suklaata, mustana. Söin myös yhden tortillapohjan päälle tekemäni pizzan Aura-juustolla. Maistui hyvältä. Perjantai-iltana skoolasin ystävän kanssa luomuviinillä Vain Elämäätä katsellen. Se oli vallan mukavaa. En kuitenkaan tarvinnut mitään kurinpalautusta tai palaamista ruotuun, niin  kuin entisessä elämässäni kutsuttiin "lankeamusten" jälkeisiä kurituskuureja. Seuraavana aamuna tein vain normaalisti vihreän sitruuna-MSM-juomani, kupposen kaffia ja marjaisan smoothien. Ihan kuin mitään kummallista ei olisi tapahtunutkaan. Elin siis elämääni.

Luin kehittävää kirjallisuutta.

Kahdeksan kampanjaviikkoa oli takana ja olin kirjoittanut tuloksistani blogiini. Pikku Taistelija mainittiin Kukan blogautuksessa Haluan olla minä-kampanjan tuloksista. Sain erityispalkinnon. Olin ja olen siitä ylpeä ja onnellinen. Kiitän Kukkaa ja Samia! Ihan kuin ei itsessäni olisi ollut palkintoa piisalle asti!

Tein niitä kotihommiakin. Siivosin, lämmitin uunia, laitoin ruokaa ja jopa ompelin parit verhot, lapsen ja aikuisten makkariin. Lauantaina muistin, että levätäkinhän minun piti ja kun miehelläkin oli vapaata, osasin niin tehdä ihan rennosti. Jes!

Pojat paistoivat makkaraa. Minä sytytin takan. Oli lämmintä!

Lomaviikon jälkeisenä maanantaina ne muutaman kerran jo mainitsemani Better Bodies- kamohousuni olivat vähäsen, mutta selvästi edellisviikkoa löysemmät: jenkkiksiä ei tule ei sitten millään kylkeen enää niillä pöksyillä. Hyvä mieli aloittaa uusi työviikko (viikko 10) onnistuneen loman jälkeen löysemmissä olosuhteissa, mutta muuten hiukkasen kireämpänä ;).

Kaikesta huolimatta elo ei ole terveydellisestikään pelkkää ruusuilla tanssia. Pikku Taistelija on saanut juostua syksyn aikana oireilleen piriformissyndroomansa siihen malliin, että tohtorisetä määräsi parin viikon juoksukiellon ja tulehduskipulääkekuurin. Ei auttaneet jatkuvat venyttelyt, urheiluhieronta ja piikkimatolla nukkuminen. Alkuun se tuntui lähes unelmien murskaantumiselta. Muutaman syvähengityspuhalluksen, kyynelten nielemisen ja kymmeneen takaperin laskennan jälkeen kuitenkin muistutin mieleen, että tuo vanha sotavamma ei ole ennenkään estänyt minua juoksemasta kahta maratonia ja niihin tarvittavia harjoituksia, joten ei se tee sitä nytkään. Hoidetaan vaiva pois alta. Sen kuntoutumisaikanahan sitten jää enemmän aikaa vatsalle, selälle, haballe ja hartioille. Saanpahan vaihteeksi keskittyä niihin ihan rauhassa salilla. Ei tarvitse säästellä voimia seuraavan päivän juoksulenkille, kuten tavallisesti teen.  Minä valitsen, jäänkö sitä surkuttelemaan ja syömään suruuni vai kehitynkö senkin ajan vaikka sitten vähän muussa kuin alunperin olin suunnitellut. Valitsen jälkimmäisen. Kehitys on hyvää. Luen lisää kirjoja ja käyn salilla. Hyvää Halloweenia ystäväiset!

Ps. Kymmenennellä viikolla tein sen! Rakastuin marjoista kirpeimpään. Mustaherukkaan. Sen herttaisempaa herkkua saa pirtelöönsä hakea. Ensi kesänä ei muuten jää yhtään marjaa pensaaseen. Tätä en olisi itsestäni ikinä uskonut, mutta haloo maailma, minä rakastan mustaherukkasmoothieta!  <3

Kahdeksan kaunista kampanjaviikkoa eli tuloksia tiskiin.

Kahdeksan viikkoa uutta tapaa syödä on takana. En ole kokenut varsinaisesti laihduttavani, vaikka toki hoikempi olemus on terveyden, paremman kunnon ja hyvän olon lisäksi iso motivaattori. Minulla on ollut tunne, että lataan itseeni terveyttä ja voimaa. En ole kokenut "repsahduksia", vaikka jossain vaiheessa lisäilin ruokiini avocadoa ja banaania vähän enemmän kuin kilojen tippumisen kannalta olisi ollut tehokasta. Se on lähinnä huvittavaa, ei syyllisyyttä tai katumusta aiheuttavaa. Tummaa suklaata olen nautiskellut lähes päivittäin. Sitten, jos tahdon viilailla ruokavaliota vielä viimeisemmän päälle, vähennän suklaan määrää. En ole vielä päättänyt, teenkö niin. Keho kertoo. Nyt tämä tuntuu hyvältä.

Kaunis purkki tulvillaan terveyttä tyhjeni tänään! Tulos sekin.

Tuloksiani siis:

Hyvä olo ja paljon parempi mieli. Ihana olla ilman turvotusta vatsassa tai muualla kehossa. Nautin siitä, että ruokarytmi on taas hallussa ja keho kertoo, mitä tuntuu milloinkin tarvitsevan. Aamuisin konkreettinen tuntemus on, että tarvitsen sitruunaviherjuomani - slurps vaan, kun kroppa imee kaiken onnen, mitä se tarjoaa. Virkeä olo tulee sen myötä, vaikka olisin uninen herätessä. Yksi parhaita juttuja on, että silmät ovat aamuisin heti kirkkaat ja luomet sileät. Ei tunnu, että pitää smokey eyes-meikillä peittää mitään, vaan sen sijaan korostaa sievästi. Räps räps vaan!



Koen kehittyneeni kehoa kunnioittavassa ajattelussa aimo harppauksen. Aina voi puhua terveyden ja hyvinvoinnin tavoittelusta, mutta usein olen huomannut, että eniten on silti keljuttanut kiristävät vaatteet ja lukema vaa'alla. Viime sunnuntaina mittasin sattumalta verenpaineen, kun kyläillessä tuli mittari vastaan. Paineet olivat laskeneet,sekä systolinen että diastolinen, lähes 10 pykälää  ja pulssikin siinä illan katveessa oli vain 57. Tästä innostuneena mittailin sitten tänään vielä kotona ja viikossa tilanne on yhä parantunut. Tämmöisistä ei olla nautittu kahteen vuoteen. Masennuksen ja lääkityksen myötä ja sittemmin jäljiltä arvot ovat pysyneet koholla kohta pari vuotta. Lepopulssikin on ollut miltei 80 stressitasosta riippuen. Miten iloiseksi tulinkaan! Mikään vaakalukema ei olisi tuonut sitä melkein kyyneliin johtanutta iloa, jonka tämä mittaus antoi. Yleinen tavoite on keskimääräinen verenpainetaso alle 140/85 mmHg ammattihenkilön mittauksissa. Tätä vastaa kotimittausten keskiarvo alle 135/80 mmHg (Lähde: Suomen sydänliitto ry). Mullapa on!

OmRonnnnnnnnnn <3

Ruokaan liittyvät elämykset, oivallukset ja oppimiset ovat olleet palkitsevia. Ilman maitoa ja viljaa oleminen ei ole ollut ollenkaan vaikeaa tai tuntunut kieltäymykseltä, on tullut niin paljon uutta ihanaa tilalle. Uudenlaisten ruoka-aineiden opiskelu on tosi inspiroivaa, olen siitä aidosti täpinöissäni. Kampanjan myötä olen ollut vesi- ja teelinjalla juhlatilanteissakin, helppoa sekin. Vain yksi raskausepäily koko aikana! ;)  Uusia herkkuja ja nautintoja hapankaalista avocadoon, pakuriteestä sitruunaveteen ja ihana, ihana banskulettu mustikoilla kuorrutettuna, sitä en voi tarpeeksi suitsuttaa. Se ravitsee ja on niin herkkua! Kyllä, toden totta, minä olen kuin olenkin oppinut tykkäämään marjoista ja kehoni kitisee, jos ei niitä saa. Jes!

Piti kai kirjoittaa jotain myös ulkomuodosta, silmien lisäksi. Sain siirtyä kahden viimeisen viikon aikana pienempään vaatekokoon. Entiset S-koon paidat eivät enää kinnaa hihoista eikä hartioista ja eikä housujen vyötärölinja tursu muffinssiefektiä. Sporttirintsikoiden kiinnityshakasissa on päästy kaksi pykälää pienempään päin eli kolmesta vaihtiksesta se tiukin on nyt sopiva. Onnea on, kun tissit mahtuvat taas sieviin rintsikoihin! Niitä on kasapäin ollut kaapin pohjalla odottamassa ja nyt taas käytössä.Viime lumien aikana hommatut Better Bodiesin kamokuvioiset "tavoitepöksyt" pääsivät tällä viikolla pitoon. Sitä olin odottanut! Toissatalven villakangastakkikin sopii taas nappeihinsa. Vaatekavalkadi laajenee entisiin vähän pidettyihin kamppeisiin, jää mukavasti rahaa vaikkapa smoothieaineksiin. Ei huono ollenkaan.

Otin aamulla kuvan, en saanut samaa valaistusta, kun on eri koti. Jännä, miten muutoksen näkee itsekin selvimmin kuvassa. Mies kiusoitteli, minkä verran vedin mahaa sisään. Molemmissa kuvissa saman verran eli en lainkaan. Itsepetosta kannattaa tehdä vain hyödylliseen suuntaan kuten houkutella itsensä varttitunnin lenkille ja mennäkin sitten tunti. Kukka kirjoitteli, että kampanja jatkuukin koko kuukauden, ehkä jopa kauemmin ja tuloksista raportoivat ovat mukana Cocovi-tuotepaketin arvonnassa. Ehkä tässä on tulosta yhden arvonnan verran ja kyllä - olen mukana myös jatkossa.
Ai  niin, se paino! Ne tippuneet kilot! Unohdin käydä vaa'alla. Haittaaxe?

Seitsemäs viikko: Henkinen kyykky ja melkoinen määrä tempauksia

Seitsemännen Haluan olla minä -viikon sunnuntaina en voi kehua, että "riisutut pirtelöt" olisivat kiskaisseet vaakalukemani komeaan laskuun. En voi, koska en tiedä. En ole tuijottanut vaakaa. Kaivoin muuttolaatikosta kyllä jalkaani housut, jotka eivät vielä elokuussa olisi mahtuneet viereenkään. Siinä voisi olla vaikka hyvä mittari, että kehon peitoksi tarvitaan vähemmän kangasta. Sitä tapahtuu pikku hiljaa. Palaan tietysti vaa'alle taas joku kerta, nyt odottakoon ihan keskenään jonkun aikaa.
 
Aamupalasmoothieni ovat olleet vaihteeksi juotavia ja ihanan makuisia niistä on tullut marjoja vaihtelevasti käyttäen. Vadelmaiset aamut olivat erityisen mieleenpainuvia - Oi, kirkasvalolampun paisteessa ne olivat riemuvoitto lokakuun harmaasta pimeydestä! Se toimii siten, että päättää nauttia pienistä asioista. Päättämällä.

Väsymys on ollut viikon vallitseva olotila marjoista ja kirkkaasta valosta huolimatta. Palautumaton olo ja ilman syytä särkevät lihakset sekä kipakaksi ärtynyt piriformis. Päätin antaa liikunnan olla niin kauan kuin keho viestii tämmöistä. Tein välttämättömän, pyöräilin työmatkat, treenasin salilla toisia ja käytettiin miehen kanssa koiraa kuutamokävelyllä. Rankkaa mielelle, kun on tavoitteet, mutta jos keho lyö hihnat kiinni, väkisin repiminen ei kehitä. En usko, että pitkästä juoksulenkistä tulisi nautinnollinen ja kuntoa kohottava, jos parin kilsan pyöräily jo vetää reidet veteläksi eikä se myöskään olisi järkevää mukavuusalueen ylittämistä, jos veren maku suussa riuhtoisi menemään. Masentavaa se silti on, siitä en pääse mihinkään. Istuminen tappaa ja makaaminen masentaa.

Ruokailuhommat ovat jo sen verran selkäytimessä, että niiden kanssa ei ole mitään hätää. Ehkä vähän liikaa mustaa suklaata, mutta ei muuta ongelmaa. Viikolla käytyä kiihkeää ravintokeskustelua seurailin jonkin verran, mutta kun se äityi väittelyksi monesta suunnasta, annoin senkin olla. Negatiivisuus on syvältä. Syön ruokaa ja huolehdin sitä perheelleni, sillä edetään meillä. Tiistaina kävin piristävillä ruokaostoksilla oman kylän luontaisputiikissa ja samaan syssyyn tuli ystäväni kautta tilaamani Kotigastronomin lähetys. Loppuviikko juotiin illat sohvalla suklaateetä. Nam!

Lauantaina oli sitten mentävä liikkumaan. Olimme miehen kanssa ilmoittautuneet Ouluun Kuulaleirille ja oppimassa oli tarkoitus käydä, olipa olo millainen oli. Neljä tuntiä täyttä törinää, ihanan hikistä ja huikean innostavaa eikä jaksamisessakaan ollut kovin pahoja ongelmia. Oli meditatiivista olla välillä vain ohjattavana, tehdä mitä käsketään ajattelematta mitään muuta kuin miten saisi kuulan kivutta liikkeelle. Lopuksi toteutui pitkäaikainen unelma: oma ihan oikea kahvakuula, 12 kilon mustikka, joka nyt odottaa hetkeä, jolloin eilisen treenaamisen kipu helpottaa sen verran, että pystyy jatkamaan. Tällä kertaa opettelen, kunnes osaan myös tempauksen tekniikan särkemättä itseäni ja sitten jatkan, koska todennäköisesti tahdon oppia lisää. Keho tuikkii endorfiinejä ja olo on onnellinen.

Se pieni hetki, kun sanoin väsymyksestä välittämättä Kyllä kutsuun iltakävelylle ja se isompi, kun vapaa-aamuna kello soi ja ajettiin 120 kilsaa päästäksemme ähkimään rautaista palloa pään päälle - niissä piilee aarre. Liikkuminen on ihmisen luonnossa, sen verran fyysisiä olentoja ja luolamiehiä/naisia olemme, ainakin itsessäni sen tunnen. Liikunta on kaunis asia, josta on ihastuttavaa innostua aina vain uudelleen. Veri kiertää ja sydän on lämpöä täys.

Pikapakuria, Pirkka-suklaata ja riisuttua pirtelöä - jumituksen ydin ja siitä yli.

Välillä - tai aina - on kiire. Joskus ei jaksaisi, koska väsyttää, palelee ja laiskottaa. On ärtynyt ja stressaantunut olo, ei nappaa ja sekaan vielä muutama muuhun houkuttava muuttuja. Nuo fiilikset olen oppinut ohittamaan vuosien harjoittelulla, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä silti tulisi. Maanantain juoksulenkille vääntäydyin, se oli kylmää, nihkeää ja tahmeaa. Loput kaksi kilsaa jouduin revittämään inhottavan täysillä, vaikka ei ollut energinen olo, jotta lapsi ei joutuisi odottamaan oven ulkopuolella kotiin pääsyä - avain oli unohtunut. Muistan aina, että liikunnan jälkeen ei harmita, että tulikin tehtyä mokoma lenkki. Tiistaina saman tyyppinen taistelu salille lähtiessä. Voitin senkin ja tein loppujen lopuksi tehokkaan treenin. Jossain välissä muistin, että olin aivastellut päivällä pariin kertaan ilman järkevää selitystä ja palelin tavallista enemmän. Lihaksia oli särkenyt jo ennen treeniä. Hmm!

Tarvitsin näitä!

Vierailin siis jälleen kylämme Luontaishoitola AinoKyllikissä. Harmittaa, ettei Kyllikillä ole nettisivua, olisi mukava linkittää, upea valikoima kaikkea ihanaa ja terveellistä pienessä puodissaan. Vaikuttavaa ja suloista kuin purkillinen Pikapakuria; tuo jumalten & jumalatarten juoma on niin nopeaa, hyvää, pehmeää ja maistuu lohdulliselta, ettei se voi muuta kuin hoitaa ihmistä. Clipperin sitruuna-inkivääriteestä tuli niin suosikki, että tämän viikon vihreän teen tilalla on ollut aika lailla keltainen tee. Mielettömän namia! Minulla ei ole "sitä on taas liikkeellä"-flunssaa eikä minulla ole flunssakausi, minua on siunattu tai sitten olen osannut toimia siten, että minulla on suhteellisen hyvä vastustuskyky. Kampanjan myötä olen saanut siihen lisää tehoja. Tykkään!

Keskiviikko on nykyään Voimaryhmä-päiväni naisille:  Enemmän voimaa, vähemmän mehukeittoa. Oma kiireinen ateriani paria tuntia ennen treenejä sisälsi ruusukaalia, kanaa ja tomaattia. Maistui keltaisen teen kera. On innostavaa nähdä iloisia, hikisiä sekä keskittyneitä kasvoja ja voimaa kasvavia kehoja tekemässä treeniä yhdessä. Saan siitä voimaa! Olen onnellinen ryhmästäni. Hyvä, että uskalsin lähteä pitämään näitä tunteja!

Mietteitä keskiviikon tiimoilta. Kuva: Internet.

 

Torstaina sain kahden tunnin urheiluhieronnan. Pidin itseni enkä kiljaissut kertaakaan. En perusta sivelystä enkä hivelystä, hierojan pitää irrotella lihakseni luistani kunnolla ja näin tapahtui. Pinkeä piriformikseni sai erityiskäsittelyn. Todellakaan sinä iltana ei enää tehty muuta kuin ripusteltiin uudet verhosysteemit alakerran ikkunoihin - enkä kokenut itseäni erityisen vahvaksi sillä hetkellä - ja sitten levättiin, juotiin teetä ja syötiin suklaata. Pirkan mustaa tällä kertaa, kun ei "virallista" syysherkkua ollut saatavilla. Pitääkin muistaa mainita asiasta Kyllikille :D

Kun painoni  Palkinto olet sinä - teemaa pari viikkoa elelleenä tippui sen kolmisen kiloa, ollaankin siinä samassa sitten jöllötelty. Mittanauhaan ei tullut silloin alussa tartuttua, joten sulaneiden senttien määrää en tiedä, mutta näen ne kyllä pelkällä otsallanikin. Mutta ja koska keveämpi juoksuaskel - minulle tärkeä tavoite - vaatii keveämmän kehon ja sitä kohti menen. Perjantaina piti ihan pohtia, mikä nyt jumittaa. Kampanjamme keulahahmo Kukka ajan hermolla jälleen kerran sattui sopivasti kirjoittamaan osuvan tekstin: Kun mikään ei riitä. Ystävänkin kanssa asiaa pähkäiltyäni tajusin rakastuneeni liikaa banaaniin ja vielä enemmän avokadoon. Niillä ei tietenkään kukaan itseään ole lihottanut ylipainoiseksi, ainakaan pelkästään niillä, mutta jos niitä joka smoothieen tunkee, paino näköjään pysyy minulla samassa.  - Okei! Tänään lähti päivä käyntiin riisutulla smoothiella: proteiini, marjat, hippipulverit ja vettä. Tulevan viikon vieläkin nopeampi aamiaisresepti on luotu ja juotu.

Mokaansa voisi tietysti jäädä harmittelemaan, mutta päätin suhtautua asiaan mielenkiinnolla. Onpahan jännää odoteltavaa, tiedä mitä viikko seiska saakaan aikaan! Tämä kampanja muokannut ajatteluanikin kehoni lisäksi. Uskallan tässä vaiheessa jo sanoa, että hyvinvoinnin kohotus on jotain aivan muuta kuin aikoinaan kaikki ne rasvanpoltto- ja lihaksentuplaustehodieetit, joista viimeisimpiä kuvittelin pystyväni noudattamaan ikuisuuksiin. Tämäkään ei ole ihmelääke bikinikuntoon eikä oikotie onneen, sellaisen metsästäjille en voi tätä mainostaa, mutta olen viikko viikolta tyytyväisempi olemukseeni, terveyden tunteeseen, siihen, että lähdin tähän mukaan - siihen, että joka päivä teen itselleni hyvää.