Taikajuomaa ja taikavoimaisia askeleita

Monta viikkoa ilman uutta blogitekstiä ja kovin paljon kerrottavaa kertynyt! Minulta on pyydetty pirtelöiden ja ruokieni reseptejä. Itse olen niitä opiskellut mm. Kukka Laaksolta ja Sami Sundvikilta, joiden sivuilta autenttiset ohjeet terveellisiin ruokiin ja elämäntapaan löytyvät helposti. Itse tekemistäni versioista on tullut ajan myötä omantyylisiäni kuten elämäntapanikin on. En ala ihan kokkikirjaa kirjoittaa, vaan liitän ohjeitani blogiin mukaan silloin tällöin. Niitä löytyy myös aiemmista jutuista ja niiden kuvista, jos tarkkaan lukee. Aloitan mielestäni tärkeimmästä:

Virkistävä ja voimaannuttava taikajuoma:

Ainekset: 
sitruuna (koska siinä on  paljon C-vitamiinia, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja folaattia ja toimii kehoa puhdistavasti: vaikka se on hapan hedelmä, sen "palamistuote" on emäksistä eli se tasapanottaa kehon ph-arvoa ja helpottaa mm. MSM:n ja raudan imeytymistä)
MSM-jauhe (koska sen sisältämä orgaaninen rikkiyhdiste, jota ihmiskehossakin on, huoltaa lihaksia, niveliä, rustoja, ihoa, hiuksia ja kynsiä)
ohranoras- tai vehnänorasjauhe (koska ne ovat sellainen ravinnepommi, ettei minun tarvitse vetää vitamiineja ja mineraaleja apteekin purnukoista),
Kalaharin suolaa ja vettä (koska ko.suola on täynnä upeita mineraaleja ja hivenaineita ja veden kanssa nesteyttää kehon hypernopeasti valmiksi päivän toimiin)

Valmistus:
Puserran sitruspusertimella puolen litran sheikkerimukin pohjalle puolen sitruunan mehun, jos sitruuna on pieni, laitan kokonaan. Lataan mehun päälle ruokalusikallisen MSM-jauhetta, reilun ruokalusikallisen orasjauhetta, ripauksen Kalaharin suolaa ja tuuttaan lopuksi mukin täyteen hanasta vettä ja sekoitan. Vaahtoaa ihanasti ja vihreys ihastuttaa. Virkistää paremmin kuin kahvi. (Jos tahdot kokeilla, aloita pienellä määrällä molempia jauheita, jotta masusi ei järkyty niiden puhdistavasta efektistä.)

Vaikutus:
Olen juonut tehojuomaa päivittäin viime elokuun lopusta asti ja pidän tätä yhtenä tärkeimmistä arjen yksittäisistä voimantuojistani. Uskon vakaasti, että voimia vaatinut syksy ja pitkä, pimeä kaamos töineen ja stresseineen eivät olisi olleet läheskään niin selätettävissäni ilman tätä aamun voimalatausta. Lisäksi huomaan palautumiseni liikunnasta nopeutuneen, polviniveleni naksumisen kadonneen ja hiusteni olevan ihan mielettömän paljon paremmassa kunnossa kuin puoli vuotta sitten, suorastaan loistossaan. En ole myöskään vielä toistaiseksi sairastanut ainoatakaan flunssaa tai oksennustautia tämän lukuvuoden aikana. Siihen vaikuttanee muukin terveellinen, mitä suuhuni pistän, mutta yksi iso ravinnepommi on tämä. Jos elän todella vanhaksi ja minusta tehdään paikallislehteen juhlakka 95-vuotissynttärihaastattelu, tulen ehdottomasti kertomaan yhdeksi pitkän ikäni ja vetreyteni salaisuudeksi juuri tämän aamuisen tapani.

Saa käyttää, mut ei oo pakko hei!

Joululoman tavoitteeni oli saada itseni "takaisin radalle". Haluan olla minä-kampanjan jälkeen jouduin pakarakivun ja univaikeuksien vuoksi palaamaan lähtöruutuun liikunnan osalta. Onnistuin lomatavoitteissani ja aloin kävellä, avantouida ja palasin salille. Tein tarkemmat suunnitelmat tulevalle tekstiini Lupaus vai tavoite. Tammikuu alkaa olla voitettu kanta ja on hyvä hetki tarkastella, miten on edetty.

Olen kävellyt, Jumalani, kuinka olenkaan kävellyt! Olen painanut alkukuusta kohti pilkkopimeää vesisadetta, myöhempinä viikkoina viimaa vasten naama jäässä ja ripset kuurassa sen kolme kertaa järven ympäri per vko ja välillä enemmänkin. Otin tavoitteen ja tämä oli sen toteuttamista, ihan sama, oliko sinne aina hauska lähteä vai ei. Kuten kirjoitin, päätin, että kävelen ja kävelen, kunnes lopulta juoksen. Oli toki äärimmäisen lähellä, että heitän ne kirotut juoksulenkkarini lopullisesti kaivoon. Mitä sitä niin tuttua ihmistä kuin itseänsä kiusaamaan ylenpalttisesti, jos siitä aiheutuu vain tuskaa ja lääkärireissuja! Kai sitä voi sen rakkauden tuohon liikuntalajiin paketoida sievästi muistojen kammioon, unohtaa sen euforisen, lähes orgastisen ihanuuden, minkä se on reilut parikymppisestä minulle vuosien virrassa tarjoillut ja sen zeniläisen rauhan, jota en koskaan ole millään muulla tavalla saavuttanut kuin pitkällä nautinnollisella juoksutaipaleella.

Silloin tällöin sääkin hellii.

Olin saanut jopa lohduttavia kommenteja ikätovereilta, että ei sitä kuule enää tässä iässä paikat kestä niin hakkaavaa menoa. Voihan sitä vaikka sauvakävellä tai vesijuosta, lempeämpää liikuntaa ikääntyville nivelille. Siihen halpaan en sentään mennyt. Maratontapahtumissa on yli 7-kymppisiä juoksijoita ja oman ikäsarjani kuntojuoksijat harppovat elämänsä aikoja. Numeraalit eivät ole suosikkisanaluokkani! En ole älynnyt alkaa jo ennen kolmeakymmentä ikävuotta surra "vanhuuttani", mutta usko omaan kehooni alkoi näiden vastoinkäymisten myötä jo todella horjua. Entä jos kehoni rakenteessa on vain sellainen vinouma, että se ei vain enää kestä rakasta tapaani liikkua! Työnsin ajatuksen takaraivon takimmaiseen lokeroon ja pistin nastalenkkaria toisen eteen niin vimmatusti, että sitä lopulta tuskin saattoi enää kävelyksi kutsua.

Viime viikolla se sitten tapahtui, asia, johon en melkein enää itsekään uskonut ja ihan itsestään. Jouduin tekemään suunnittelemani kävelylenkin hyvin kiireisesti. Minulla oli aivan liikaa vaatetta ja kello kävi. Tossu kävi myös kohta lujempaa ja lujempaa. Minähän juoksin! Leijuin, lensin, liidin! Paksuissa toppahousuissa ja liian monessä fleece-kerroksessa nahkakinttaat viuhuen kevyesti ja tasaisesti hengittäen hyvällä sykkeellä suorastaan tanssin eteenpäin. Shakira lauloi ja minä juoksin Whenever, wherever-videon villihevoslauman kanssa järvisiltaa pitkin kilpaa. Hampaat paleltuivat hymyn yltäessä kuulokkeisiin asti tai ehkä se oli jo naurua.

Tällä viikolla tuo sama "vahinko" on tapahtunut kahdesti koko 8 km matkan! Sen kunniaksi olen jopa kaivanut juoksuun tarkoitetut varusteet ylleni. On ollut venyteltävä huolella, on pitänyt putkirullata pakaraa ja reiden ulkosyrjän yhä tiukantiukilla olevaa leveän peitinkalvon jännittäjälihasta (Kiitos PT-koulutuksen! :), voidella sitä hevosgeelillä ja nukkua piikkimatolla, mutta piriformikseen ei ole toistaiseksi vielä tullut kipua! Miten onnellinen olen ja malttamaton kokemaan lisää! Kiitos, kiitos, kiitos!

Nautinnolla on hintansa. Putkirullaus sattuu, mutta pelastaa!

Syönyt ja voimaharjoitellut olen tavoitteideni mukaan eli juuri sopivasti. Kävely ja kiitollisuuden harjoittaminen antoivat lisäpontta yöunien parantumiseen ja olen elpynyt kaikin tavoin. Satavarmoja unet eivät yhä ole ja väliin mahtuu kehnojakin öitä, mutta tyytyväinen saan nykytilanteeseen olla. Sen sijaan kylmään veteen uimaan meneminen on edelleen kirjaimellisesti jäissä. Joka viikko se on suunnitelmissa ja mielessä, vaan liian harvoin olen sinne mennyt. Mietin, mikä siinä nyt on vaikeampaa kuin viime talvena, jolloin olin siellä monena iltana viikossa. Nyt pelkkä ajatuskin käy kipeästi. Jälkivaikutuksen ihana olo ja tehokas kehon ja mielen huolto siinä ovat kuitenkin tavoittelemisen arvoisia. Tavoitteeni on yhä 1-2krt/vko. Sen kimppuun seuraavaksi sitten!

 Kun painan pääni tyynyyn, sanon: Kiitos, kiitos, kiitos!

"Sata kertaa päivässä muistutan itseäni siitä, että sisäisesti ja ulkoisesti elämäni riippuu toisten ihmisten, elävien ja kuolleiden, aherruksesta, ja minun on ponnisteltava kyetäkseni antamaan samalla mitalla, kun olen saanut ja edelleen saan." (Albert Einstein)

On mahtavaa olla elossa, tehdä työtä, rakastaa ja välillä vähän riidelläkin ja sitten sopia suloisesti. On mahtavaa laittaa ruokaa ja lämmittää taloa, siivota ja tiskata, on mahtavaa juosta ja nostella painavia asioita, on mahtavaa kannatella välillä kannattelun tarvitsijaa, olla sylissä syliä tarvitessaan, pyyhkiä itkun ja naurun kyyneleitä, puhua ja kuunnella, olla vahva ja heikko, ratkaista haasteita, selättää ongelmia tai oppia niiden kanssa elämään. On mahtavinta löytää jokaisesta päivästä Kiitos.

Kiitollisuutta, kävelyä ja kauniita unia

Vuoden toinen viikko on ollut paluu arkeen ja rytmiin. Jännitti töihin meno, koska uneni oli ollut pitkään ohutta ja haurasta sekä repaleista kuin tämän talven lumipeite. Tavoitteenanihan on tälleKIN vuodelle saada uneni kuntoon. Vaiva on ollut ikiaikainen, tosin harvoin näin pahana kuin vuoden 2013 viimeiset kuukaudet olivat.  Tavoitteena tämä on uusi. Joululoman aikana jo aloitin kävelemisen, siis muunkin kuin töihin, kauppaan tai yläkertaan. Aloin kiertää kylämme järveä. Kotoani tuo lenkki tekee noin kahdeksan kilometrin kiekan.

Järveä on ihana kiertää pimeässäkin ja kävellenkin. =)

 

Mitä ihmeellistä kävelemisessä on? Minulle on nykyään. Juoksuvuosinani vain juokseminen oli jotain. Alle kymmentä kilometriä ei laskettu, ei ilennyt juuri edes mainita. Mieluummin piti mennä 15 tai ehkä reilut 20 kilsaa, sitten oli tyytyväinen mieli. Eihän kaltaiseni maratoonari kävele. Hävettäisi, jos joku näkisi. Tuo ajatus piintyi minuun jostakin, en tiedä mistä. Kukaan ei tämmöistä minulle sanonut, itse sen tein, jotenkin. Tahdoin muuttaa asenteeni. Piti oikein mennä itseensä jä möyriä siellä, nöyrtyä. En nyt juokse, vaan kävelen, koska siihen kehoni pystyy ilman järjetöntä kipua. Sitten aloin kävellä taas. Kävelinhän joskus itseni 20-30 kiloa pienemmäksikin ja kävelin itseni juoksijaksi jälleen aikoinaan pitkän tauon jälkeen. Nyt tahdoin kävellä itseni ulos kahden kuukauden liikuntatauosta (säännöllisen liikunnan puuttumisesta) ja pois unettomuuden tuskaisesta kehästä. Terveeksi. Tällä viikolla olen kiertänyt järven kolmesti kuunnellen enimmäkseen Vain elämää kakkosta, iso hymy kasvoilla, pitkin askelin, niin että hiki virtaa. Hei, minähän tykkään tästä ihan niin kuin joskus kauan sitten. Mun täytyy kävellä näin! Tuntuu hyvältä!

Kyllikin terveyskaupassa (Luontaishoitola AinoKyllikistä) tein jälleen ihania löytöjä. Uusia ja tuttuja. Ashwagandhaa menee aamupirtelööni ja miesihminenkin näyttää sekoittelevan sitä iltaisin omaan juomaansa. Hän oppii entistä vaikeampia pianokuvioita nopeammin, minä saan parempaa unta, tämä on totta. Se vaikuttaa! Yrtti tuskin on yksin syy, toki harjoitus ja muukin vaikuttavat. Olen omassa haasteessani tehnyt kaikkeni, mitä ikinä on ollut mahdollista. Melatoniinit, lihashuolto eri tavoin, liikunta, keskittyminen ja kiitollisuus kaikesta hyvästä. Jotain on tapahtunut, olen alkanut nukkua! Se on maanpäällinen taivas! Olen siitä erittäin onnellinen ja kieltäydyn ajattelemasta, mitä jos tämä ei jatkuisi. Jatkuuhan se, jatkuu. Töissä on ollut hyvä olla ja rytmistä olen vain nauttinut. Elämää ja sen elämistä!

Pieni söpö purnukka pitää pöpöt loitolla. Aamukahvissa annos. Ei voi enää olla ilman.

Uusi protsku lähtee kokeiluun. Kalaharin suola on ihan parasta kaikessa. Munat tosin keitän halpissuolassa. ;)

Kyllikin kaupasta saa Hollywoodin tähtienkin kauneustuotteita. Tätä naamaan ja unille. Aamulla on uusi ihminen.

Saliinkin pääsin jälleen rakastumaan. Muutama kerta loman aikana ja tällä viikolla reippaammin - kuin kotiin olisi palannut. Fyysinen tekeminen tuo sisäistä onnea - happinaamari ensin itselle, sitten toiselle, sitä tämä on. Treenikipu terapoi, vanhojakin haavoja. Kyllä tää tästä!

Lisäksi tai ehkä kaikkein ensimmäiseksi aloin kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa, tehdä "taikatehtäviä" ja lukea kunnolla kirjastosta jo uudelle kierrokselle lainaamaani Rhonda Byrnen Taikavoima-kirjaa. Byrnen ajatukseen olen tutustunut tosin jo keväällä -12, mutta näin perusteellinen en ole ennen ollut. Osaan kyllä entisestä kokemuksesta arvostaa pientäkin onnea, arkisia asioita, rakkautta, huolenpitoa, ystäviä, läheisiä, kotia, työtä ja terveyttä, mutta tahdon kehittyä. Tämä on hyvä ja lisää heti kiitollisuutta ja sen myötä kaikkea hyvää elämään. Kiitos on taikasana ja kiitollisuus on taikaa. Tässä ehkä on suurin syy parantuneisiin yöuniini.

"Voidaan sanoa, että elämme vain niinä hetkinä, jolloin sydämemme tiedostaa aarteet, jotka meillä on."

 

Kiitollisuuden kokemus on mitä suurin voimavara ja rikkaus. "Kiitollisuus on rokote, vastamyrkky ja antisepti." (J.H. Jowett). Näillä eväillä on hyvä jatkaa hyvin alkanutta matkaa. Mahtavaa viikkoa kaikille! Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos! <3