Lentoon, uuteen Alkuun!

Blogini kesätauko on nyt ohitse ja sillä aikaa se on ehtinyt täyttää vuoden ihan jokunen päivä sitten. Perustin blogin viime syksynä, kun aloin kirjoittaa osallistumisestani Kukka Laakson 26.8.13 startanneeseen Haluan olla minä-kampanjaan, joka vaikutti elämääni pysyvästi hyvällä tavalla. Tarinani tulee siis jatkumaan myös siitä.

Kesä meni kohisten. Jotenkin se tuli suoritettua lomailun sijaan. Selätin keväällä kertomani taisteluväsymyksen kyllä. Ehkä se oli kuitenkin sitä lenkkareiden lähtökuoppiin asettelua, mitä epäilin viimeksi toukokuisessa tarinassani. Juoksin pitkin kesää, harvakseltaan, mutta välillä myös todella pitkiä lenkejä aina 34 km asti. Elokuun 16. päivänä juoksin ystäväni kanssa yhteisestä sopimuksesta lähes tasatahtia Helsinki City Maratonin, reilun kolmen vuoden maratontauon jälkeen. Kuningasmatka oli minulle kolmas, hitain, ehdottomasti rankin, mutta merkittävin. Sitä onnentunnetta, että pystyy vielä semmoiseen suureen unelmaan, jonka on luullut karanneen kauas menneisiin vuosiin, sitä on hyvin vaikea kuvata sanoin. En puhunut enkä kirjoittanut tuosta tapahtumasta juuri kenellekään, koska en voinut olla ollenkaan varma onnistumisestani eikä tapanani ole paukutella henkseleitä etukäteen. Jälkihehkussa on huomattavasti lämpöisempää iloita ja hehkutuksiani en ole kyllä säästellyt. Olen ne kovalla työllä ansainnut ja tuuletan täysillä!

Uskolliset matkakumppanini <3

Onnenkyyneleet kirvoittanut maaliinpääsy merkitsi jotakin niin suurta, että siitä piisaisi kirjan aiheeksi. On vasta kaksi vuotta siitä, että pystyin aloittamaan työni masennuksen ja pitkän sairasloman jälkeen. Viime marraskuussa olin jo laittamassa juoksutossuja lopullisesti naulaan piriformisongelmieni ja jatkuvien uusien aloitusten ja niiden epäonnistumisten lannistamana. Unelma jäi silti kytemään, se ei koskaan sammunut ja roihahtihan se sieltä vielä kunnon liekkeihin: maaliin ja mitalille saakka! Olen onnellinen, ylpeä, sinnikäs ja uskon, että pystyn siihen mihin haluan pystyä, jos vain tarpeeksi haluan. Minä tein sen, mistä haaveilin, tein! Vain taivas on rajana, mitä seuraavaksi keksin unelmoida!

Ystävän kanssa rinta rinnan koko matka maaliin saakka!

Salin ovet pysyivät minulta kiinni koko kesän, tarvitsin taukoni toki ja kesäni oli täynnä muuta puuhaa. En tahtonut uuvuttaa itseäni loman aikana ihan puhki. Toisinaan treeni antaa voimaa ja auttaa jaksamaan paineet ja kiireet paremmin, nyt ei tuntunut siltä. Harjoittelin vain juoksua ja sitäkin taloudellisesti. Syömiset menivät mitenkuten sinne päin, minne pyrkimykseni on, koska siskoni häät, koska lomamatka Italiaan rakkaani kanssa, koska ihana helle, koska kesä on lyhyt, koska milloin mitäkin. Näitähän riittää. Totuus on, että halusin välillä vain olla, hiukan ajelehtia elämän virrassa, antaa auringon paahtaa ihoa, nauttia tunteesta, kun tuuli hulmuttaa hellemekon helmaa, kun kiitää pyörällä halki kylän kauppaan ja takaisin kotiin, kun istuu takapihan terassilla kuplajuomaa lasissa ja kuuntelee suihkulähteen liplatusta vailla huolta huomisesta, vähän aikaa. Halusin vähän aikaa elää siinä kuuluisassa hetkessä.

Tietenkin tuo hetkessä eläminen ilmestyi vyötärölle, se on sanomattakin selvää. Maanantaisoturia piti virvotella jo hyvissä ajoin siivoamaan sotkujaan, jotta tämä todella heräisi niihin hommiin ennen kuin työ kasvaa liian suureksi. Kevätsiivouksen tapainen syyssivous mielessäni aloin toipuilla maratonista. Personal trainerini neuvon mukaan olen pitänyt kaksi rauhallista viikkoa juoksutapahtuman jälkeen ja tulevalla viikolla voin aloitella treenailua hiljalleen tehokkaammin. Tunnen taas innostusta ja lähtökuopissa oloa, jostakin se vain kumpuaa, yhä uudestaan, ei se liekki sammu. Hymyilyttää jo valmiiksi. Sali ja juoksupolut, tulossa ollaan, ettäs tiedätte!

Näitä mietiskellessäni, juuri oikealla hetkellä eräs upea teräsnainen heitti minulle haasteen lähteä mukaan jälleen uuteen seikkailuun. Tällä kertaa kyseessä on Alku. Uusi alku, mahtava ruokavaliovalmennus, jonka taitavat valmentajat Kukan ja Samin sekä perusperiaatteet tunnen ennestään. Niihin luotan ja uskallan allekirjoittaa, mutta miten olisinkaan voinut sanoa muuta kuin kyllä, mukana ollaan seuraavat kuusi jännittävää viikkoa. Miten paljon merkitseekään zemppaava seura! Kolmas päivä minun Alkuani kääntyy iltaan ja olo on jo ihan eri. Muffinsiefekti housunvyötärön yllä katoaa kyllä erikseen laihduttamatta. Syön puhtaasti ja kohta alkaa liike, kaikki muu tulee itsestään. Olen jo ihan Alun pauloissa ja pakasteessa odottaa perjantaiherkkuni: mustikkainen raakajäätelö, jonka ihan omin pikku kätösin sinne taiteilin. Unelmilla on siivet ja ne kantavat! Pysykää lennossa ja pitäkää tiukasti kiinni, ettette putoa kyydistä. Taas mennään!

Kuvat: juoksijattaret by Ari Kamula, kaksi alinta: netti ja ylin omani.